• Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Sivukartta
  • TrygVesta
  • Henkilöasiakkaat
  • Yritysasiakkaat
  • Yhteystiedot
  • Rekry

Ajankohtaista

  • 29.06.2010 TrygVestan uudeksi Suomen maajohtajaksi Siina Saksi
    TrygVesta Suomen (Nordea Vahinkovakuutus) uudeksi maajohtajaksi on nimitetty 1.7. alkaen Siina Saksi (44). Nykyinen maajohtaja Ville-Veikko Laukkanen (39) siirtyy 1.9. alkaen Nordea Pankkiin henkilöasiakkaista ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi Suomessa.

  • 16.04.2010 Islannin tulivuorenpurkaus sotkenut Euroopan lentoliikenteen
    Lentokenttiä eri puolilla Eurooppaa suljetaan Islannin tulivuoren purkauksen lentoliikenteelle aiheuttamien ongelmien vuoksi. TrygVestan (Nordea Vahinkovakuutuksen) matkustajavakuutukset korvaavat tilanteen johdosta matkalta myöhästymisiä ja matkan odottamisia, mutta ei matkan peruuntumisia tai keskeytymisiä. Myöskään evakuointi matkakohteesta tulivuorenpurkauksen johdosta ei ole tämänhetkisen tiedon valossa korvattavaa.
  • 15.03.2010 TrygVestasta tulee Tryg
    Vakuutusyhtiö TrygVesta lyhentää nimensä muotoon Tryg. Tanskassa päämajaansa pitävä Pohjoismaiden toiseksi suurin vakuutusyhtiö ottaa Tryg-nimen käyttöön elokuussa Norjassa, Tanskassa ja Suomessa, Ruotsissa TrygVesta käyttää nimeä Moderna. Muutos ei tule vaikuttamaan yhtiön toimintaan missään maassa.
  • 11.03.2010 TrygVesta reported sustained strong growth
    TrygVesta achieved growth of almost 10% in 2009. The pre-tax profit of DKK 2.6bn almost doubled compared to last year thanks to strong investment returns. The technical result was impacted by low interest rates and more house and contents claims in Denmark.
  • 22.01.2010 TrygVesta (Nordea Vahinkovakuutus) menestyi hyvin MATI-asiakastyytyväisyystutkimuksessa
    Tutkimuksen mukaan TrygVestan asiakkaat ovat keskimääräistä tyytyväisempiä. Tulokset kertovat, että olemme onnistuneet tehtävässämme hyvin niin lojaaliudessa kuin asiakastyytyväisyydessä.
  • 08.12.2009 TrygVestan (Nordea Vahinkovakuutuksen) vakuutukset ja maapalveluhenkilöstön työnseisaus Helsinki-Vantaan lentoasemalla
    Ilmailualan Unioniin kuuluvien työntekijöiden työnseisaus on keskeytynyt, mutta saattaa vielä aiheuttaa häiriöitä Finnairin Helsinki-Vantaalta lähtevään ja saapuvaan lentoliikenteeseen.
  • 10.11.2009 TrygVesta reporting healthy growth
    TrygVesta saw sustained growth in the third quarter of the year and maintains its target of full-year growth of 8%. The Group upgrades its full-year post-tax profit forecast from DKK 1.7bn to DKK 1.8bn. Sweden reported a three-month profit for the first time.
  • 06.08.2009 TrygVestan matkustajavakuutukset ja sikainfluenssa
    TrygVestan tarjoamat Nordea Turva matkustajavakuutukset ovat apuna myös, jos vakuutettu sairastuu matkalla sikainfluenssaan tai kun matkustaminen hankaloituu sikainfluenssan vuoksi.
  • 09.04.2009 YoungLiving –vakuutus on nuoren aikuisen kattava turvaverkko
    Uusi YoungLiving –vakuutus tarjoaa kattavan perusturvan yhdessä paketissa: nuori aikuinen voi vakuuttaa samalla kertaa omaisuutensa, itsensä ja matkansa.
  • Etusivu >
  • Ajankohtaista